4th month

O-HI-O!

Taas on tapahtumatäyteinen kuukausi vierähtänyt täällä Jenkeissä, vielä nopeammin kuin mikään edellinen. Marras-joulukuu on täällä perhejuhlien aikaa ja lomaa on aika paljon. Sain viettää marraskuun lopussa elämäni ensimmäisen kiitospäivän. Kiitospäivänä tarjottu ruoka oli parempaa, kuin oisin osannu odottaa. Bataatit oli ananasmehussa ja päällä paahdettuja vaahtokarkkeja, vihreäpapulaatikkoa, lanttulaatikkoa ja karpaloleipää. Kaikkea löytyi.

Viimiset viikot koulussa mateli, ihan niinku Suomessa ennen joulua. Mut nyt 22. joulukuuta, oon lomalla ja saa levätä. Loma alko kaks päivää sitten kun koeviikko oli ohi. Koeviikosta teille tulee mieleen varmaan 2 viikon mittainen etukäteisstressi joka sisältää muutamia raivokohtauksia, itkua ja ihan liikaa lukemista. Täällä se tarkotti mun kohdalla tätä: mun on koulua varten pitäny tehdä läksyt varmaan kolme kertaa tän lukukauden aikana. Lisäks kokeissa sai käyttää muistiinpanoja, kuunnella kännykästä musiikkia ja jutella kavereiden kanssa. On siis sanomattakin selvää, etten opiskellu mihinkään kokeeseen kotona. Mun kurssiarvosanat on täällä pääosin A:ta eli parhaita, mut ei siks et olisin mikään erittäin fiksu vaan koska mun kurssit on myös aika helppoja ja tää koulu ei täällä hirveesti vaadi akateemisia lahjoja.

Shoppailu on täällä kivempaa ku Suomessa. Kaikki on niin paljon halvempaa ja valikoima on suurempi. Koska oon täällä vaan yhdessä perheessä tän vuoden, mun ei tarvi pakata mun tavaroita joka kolmas kuukausi eri perheeseen, jotta näkisin kuinka paljon tavaraa mulla täällä oikeesti on. Mul on tilava huone ja iso, mutta aivan täysi vaatekaappi. Mulla on pelkästään vaatekaapissa varmaan viis matkalaukullista tavaraa, lukuunottamatta mun kolmeatoista paria kenkä. Ei siinä muuten mitään ongelmaa oo, muuta kun se, että oon ollu täällä vasta neljä kuukautta, tulin tänne yhdellä matkalaukullisella tavaraa ja tietoisuus tavaran määrästä ei silti saa mua lopettamaan ostamista.

Suomessa on tosi tavallista, et porukat laittaa ruokaa tai se et ruoka tehään kotona. Jenkeissä joka kolmas syö take-out ruokaa päivittäin. Oon tosi ilonen, et me ei olla sellanen perhe. Käydään joskus ulkona syömässä, mut ei kertaakaan olla käyty esimerkiks mäkkärissä. Tää äiti laittaa täällä hyvää ruokaa ja mä laitan välillä ittelleni ruokaa. Vaikka meitä on tässä perheessä vaan kolme, tuntuu et aina on lavuaarissa tavaraa, mut täällä Jenkeissä tiskivuori kertoo hyvästä kodista.

Täällä elän ja asun oikeestaan ihan samalla tavalla, kuin kuka tahansa paikallinen. Oon tosi paljon kavereitten kanssa niin arkena, kuin viikonloppusin. Kaverit käy meillä yötä ja mä niillä. Kavereiden kanssa käydään melkeen enemmän ulkona syömässä, kuin perheen. Esimerkiks pari päivää sitten oltiin Kenleyn kanssa ostoskeskuksessa ja haettiin Sushia kaks kertaa. Oon myös jupnu täällä ihan hirveesti bubble teata. Se on teetä tai maitoteetä mis on tapiokasta tehty kuplii siel pohjalla ja se on tosi hyvää (ihan FYI:))

Mummun luona kävin koristelemassa pipareita ja piparitaloa mun serkkupoikien kanssa. Nää serkut on mun omien veljien ikäsiä ja se tuntuu niin kotosalta olla niitten seurassa. Kyllä siitä nauttii, että saa olla täällä ainoa lapsi tän vuoden, mutta on mun veljet mulle niin rakkaita!!<3 Lisäks oon täällä oppinu sen kuinka paljon sisarukset opettaa, kasvattaa ja muovaa.

Täältä mun kaupungista on lähteny jos kaks vaihtaria kotiin. Toinen lähetettiin ja toinen lähti vapaaehtosesti. Nyt meitä on täällä jäljellä kolme. Mä Suomesta ja sit poika Tanskasta ja toinen tyttö Saksasta.

Seuraavassa blogitekstissä kerronkin sitten miten vietin joulua, uutta vuotta ja mun 18-vuotis synttäreitä!

Äiti ja isä mulla on täällä kaikki hyvin edelleen!

Muistakaa hymyillä!

-Elli

3rd month

O-HI-O!


Taas kuukausi kulunut ihan silmänräpäyksessä. Paljon kaikkea on taas ehtiny tapahtua ja paljon ystävyyksiä ehtiny syntyä.

Loka-marraskuu on ollu kuin suomen syksy potenssiin sata. Täällä kaikki on niin innoissaan kaikesta mikä liittyy kurpitsoihin. Pihat ja kodit on koristeltu syksysen teeman mukaan ja kynttilöitä on joka puolella. Ensviikolla on on Thanksgiving break eli viikonlopun lisäksi saadaan kolme vapaapäivää koulusta. Vapaapäivistä puheenollen, tän viiko torstaina meillä oli ensimmäinen snow day eli koulupäivä peruttiin huonon kelin takia. No, sää muistutti enemmän juhannusta vuonna 2015, ku lumista talvipäivää. Maassa muutama hiutale lunta ja vettä sato.

Täällä taitaa tällä hetkellä olla hiukan viileempi kun Suomessa mut täällä oli kanssa pidempään lämpeempää. Skipattiin syksy täällä oikeestaan kokonaan ja mentiin suoraan heinäkuusäästä marraskuusäähän. Odotan jo innolla lunta!

Haikeita hetkiä on tuskin ollut ja tuntuu, että asiat, niin hyvin kun ne täällä onkin, paranee vaan koko ajan. Aikaa on paljon enemmän, kun koulu täällä ei oo mikään hurja rasite. Koulu ei oo täällä pelkästään akateemisia aineita varten vaan esimerkiksi meijän koulussa music department on tosi iso. Koululla on marching band, show choir ja symphonic choir. Mä oon symphoic choirissa ja se on yks mun lempi tunneista koulussa. Pian koulussa alkaa koe-esiintymiset musikaaliin ja toivon, että saan olla osana musikaalia. Kaikki nää nuoret, joille musiikki on jotenkin osa koulupäivää on tosi mukavia ja ilmapiiri on tosi hyvä!

Sitä sanotaan, että kiitospäivän ja joulun alla alkaa potemaan koti-ikävää ja vähän kaikki mikä täällä oli vähän aikaa sitten uuttaa ja jännää, alkaa ärsyttämään. Vaikka sitä alitajusesti perhettä, kavereita ja montaa muuta asiaa Suomessa ikävöi, ei se vaikuta täällä mun käyttäytymiseen tai mielentilaan mitenkään. Kaikki asiat on siis erittäin hyvin ja vietän edelleen elämäni parasta vuotta! Kiitollinen saa kyllä olla.

Ero teinien välillä täällä ja Suomessa on se, että Suomessa menoja sovittaessa suunnitelmat pidetään. Täällä tosi monet peruu ihan viime hetkellä tai suunnitelma muuttuu. Aluks se oli vähän omituista mulle, mut nyt siihen on jo tottunut, kunhan vaan on avoin kaikille suunnitelmille. Rakastan myös täällä ihmisissä sitä kun ne on niin spontaaneja ja aina loppujen lopuks päädytään tekemään jotain hauskaa.

Puhuin aikasemmissa teksteissä siitä miten vaihtari on eka uus ja kiinnostava ja hetken päästä ei ookkaan enää niin. Jotkut jotka vaihtovuoden alussa oli hyviä kavereita ei ookkaan enää musta niin kiinnostuneita. Niin rankalta ku se kuulostaakin, niin siinä oppii sen, että ne kaverit täällä jotka oikeasti haluaa olla mun kanssa, näkee vaivaa sen eteen ja priorisoi. Näin oppii erottamaan tosiystävät kavereista, ja tämän myötä täällä kavereista on tullu ystäviä ja en oo enää "the exchange student", vaan yksi muiden joukossa. Kuulostaa laimeelta, mutta se tuntuu hirveen hyvältä.

Kun ajatellaan uskonnollisia maita, mieleen tulee ainakin mulla ensimmäisenä etelä-Euroopan maat. Vaikka tiesin, että USA on uskonnollinen, en silti koskaan ajatellu, että se on täällä joissain talouksissa niin iso osa elämää. Mun kaveri täällä pyys mua sen mukaan yhelle leirille joka kesti yhen viikonlopun. En ajatellu, että leiri olisi niin raamattukeskeinen kuin oli. Siellä tuli sellanen olo, että koska on itse kasvanu täysin erilaisessa kulttuurissa uskonnon suhteen, oli tosi vaikeaa ymmärtää muiden ajattelutapaa. Viimisenä iltana siellä purskahdin itkuun, koska oli niin ulkopuolinen olo. Mun kaveri, sitten kysy, et haluunko mä jutella asiasta ja sittten juteltiin.

Syy minkä takia halusin ottaa tän uskontoasian esille on se, että vaikka se on osa monen ihmisen jokapäiväistä elämää se on silti tabu ja kaikkien ihmisten, uskovat tai eivät, on hankala puhua asiasta sellasen kanssa, joka näkee maailman eri tavalla. Vaikka huomaakin kuinka monet tuovat uskonnollisuuttaan esille, se on silti arka paikka. Oon monien mun kavereiden kanssa siitä puhunu täälllä ja ne yrittää ymmärtää mua yhtä paljon kun mä yritän niitä ymmärtää. On tärkeää omasta uskostaan huolimatta kunnioittaa muita ja tulin siihen tulokseen, että tuun näin tekemään niin nekin tekee sen mulle. Kun kaikki vain ymmärtäisivät, että kaikesta ei voi olla samaa mieltä, maailma olisi paljon parempi paikka. Mun perhe täällä tietää mun näkökannan ja mä niiden, vaikka jokasen jäsenen näkemys eroaa toisesta, en olis voinu parempaa jenkkiperhettä toivoa!

Asiat paranee kun niistä puhuu!


Äiti ja isä mulla on täällä kaikki oikein hyvin!

Muistakaa hymyillä!

-Elli

2nd Month

O-HI-O!

Päätin taas päivitellä blogia kiireiden keskellä. Viimesimmän blogitekstin julkasin 9. syyskuuta, niin kerron tässä sitten kaiken mitä sen jälkeen on kerinnyt tapahtua.

Kaks kuukautta mun ihanassa perheessä on tullut täyteen. Kaikenlaista on ehtiny siinä ajassa tapahtua ja en oo kertaakaan katunu vaihtoon lähtemistä. Ekasta päivästä lähtien mulla o ollu tosi kotosa olo ja kaikki on toivottanu mut tervetulleeks iloisin mielin.

Viimeviikon lauantaita vastaisena yönä, 6.10. mun sisko täällä sai lapsen ja mua alettiin kutsuu aunt E:ksi. Oltiin sinä yönä sairaalassa 12 tuntia vauvaa odotellen. Vauva sai nimekseen Harper Erinn. Kun sitten päästiin kattomaan 2 tuntia vanhaa vauvaa niin alko itkettää, se oli sulonen ja niin pieni. Syntymän jälkeen ollaan nähty Harperia muutaman kerran. Mun sisko Megan, sen poikaystävä Cole ja Harper asuu siis noin 30 min matkan päästä meiltä, eli voidaan viettää paljon aikaa vauvan kanssa. Pari viikkoa enne vauvan syntymää järjestettiin sille baby shower.

Sinä yönä kun vauva synty, päästiin kotiin kuudelta ja mentiin nukkumaan seittemältä. Siinä sitten nukuttiin 4 tuntia ja oltiin valmiita uuteen päivään ja menossa kattomaan vauvaa. Sairaalassa äiti ehdotti, että mentäiskö kattomaam A Star Is Born 10.15pm näytös, ja siinä sitten silmät ristissä leveessä hymyssä nyökyttelin. Oltiin molemmat oltu niin innoissaan leffasta ja sit mentiin vihdoin kattomaan se. Paras elokuva, jonka oon nähny pitkään aikaan! Oon kuunnellu leffan soundtrackia suoratoistolla siitä asti kun sen näin. Tästä huomaa sen kun kaikkeen vauvaan liittyvän keskellä mut otetaan silti huomioon ihan yhtä lailla kun ennen vauvaa. Vaikka oltiin tosi väsyneitä haluttiin silti tehä jotain keskenään vaikka vauva olikin uus ja jännä. Kuulostaa ehkä vähän lapselliselta, koska ei mun ikänen tietenkään tuu vauvasta kateelliseks, mut mun pointti on se, että perhe on tosi huomioonottava.

Toiseen kuukauteen sisältyy myös homecoming. Homecoming on viikon kestävä juhla koulussa, viikolla on teemapukeutumispäiviä, perjantaina futisjoukkue pelaa homecoming-pelin (joka me muuten voitettiin) ja lauantaina on tanssiaiset. Tanssiaispäivä oli ihana ja menin sinne mun hyvien kavereiden Aubreyn, Corinnen, Jillianin ja Gabbyn kanssa. Homecomingin jälkeen mentiin isolla porukalla mun kaverin Selinan luo. Oltiin ulkona yöllä ja meillä oli siellä nuotio ja peittoja ja tyynyjä autotallin oven edessä ja tykillä heijastettiin elokuva autotallin ovea vasten ja makoiltiin ja naurettiin kaikki siinä tähtien alla. Tä on just sellasta amerikkalaista unelmaa jota mä oon tullu tänne elämään.

Käytiin myös Yellow Springsissä, joka on vähän sellanen hippikaupunki ja siel on paljon pienii putiikkeja ja kaikkee taiteeseen liittyvää. Se kaupunki oli ihana ja siellä söin tähän mennesä eniten ruisleipää muistuttavaa leipää. Sen jälkeen mentiin auringonkukkapellolle ottamaan valokuvia ja sieltä Young's Dairyyn, joka on maatila, johon on hyvin amerikkalaiseen tapaan yhdistetty jäätelökioski ja ravinto(ravinto?)la. Jäätelö oli hyvää, vaikka mun lempi jäätelöpaikka täällä on Craeter's.

Joka ilta me mun perheen kanssa syödään illallinen ja ollaan kotona ja eletään ihan ku mikä tahansa perhe elää. Bussilla oon menny kouluun kerran ja se on ollu tähän mennessä vaihdon kamalin asia, koska let's face it, rakastan lapsia, mutta en rakasta ketään joka 6.45 aamulla huutaa mun korvaan. Täällä kaikki ajaa 16-vuotiaana joten bussilla kulkee vaan ala-astelaiset ja vaihtarit. Onneks mun kaveri alko kuskaamaan mua kouluun, ja toinen kaveri takas. Kaikki ihan mielellään vie kun vaan uskaltaa kysyä.

Suomenkielisten lauseiden tuottaminen, varsinkin tekstin muodossa ei oo niin helppoa kun se oli 2 kuukautta sitten. Vielä sujuu, mut se on vaan jotenkin ihmeellistä miten periaatteessa vieras kieli vie kokoajan tilaa suomen kieleltä. Ruisleipää ja Fazeria kova ikävä.

Perheen kanssa täälläkin pystyn jakamaan ilot ja surut, harvoin mitään murheita silti on. Oon myös huomannu sen, että en ensimmäistä kertaa vuoteen stressaa. Koulu on täällä mulle tosi helppoa ja esimerkiks englannin tunneilla saan luokan parhaita arvosanoja. Mulla ei silti oo mitään vaikeimpia kursseja, mutta kuitenkin, pointti on se, että en stressaa. Läksyjä ei tuu oikeestaan lainkaan ja esimerkiks lukeminen, mikä on AINA ollu mun inhokkiasia ja aivan pakkopullaa, tuntuu tosi hyvältä. Kerrankin on vapaa-aikaa sillä tavalla et pystyy sisällyttämään arkeen muutakin kun urheilun ja läksyt. Nautin kaikesta mitä teen, koitan olla aikaansaava, mut ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ei oo sitä Suomen lukion tuottamaa taakkaa harteilla.

Äiti ja isä mulla on täällä kaikki hyvin!

Muistakaa hymyillä!

-Elli

1st Month

O-HI-O!

Mun ensimmäinen kuukausi täällä on menny todella nopeesti. Mulla on ihanat hostit ja oon saanu tosi hyvii kavereita jotka pitää mut kiireisinä ja ollaan kokoajan menossa jonnekki. Rotaryn puolesta mua hostaa täällä Rotary Club Columbus ja mun Rotary-counselor on myös aivan ihana. Vietin mun ekat 2 päivää hänen perheensä kanssa ennen ku tulin mun host-perheeseen. Oon mun host-perheessä mun koko vaihtovuoden. Yleisesti Rotaryvaihtarit on 2-3 perheessä, mut tää on mun tilanne ja oon todella ilonen että mulla on vaan yks perhe. Helpompi tuntee olevansa kotona. Mun host-perheeseen kuuluu äiti, isä, kolme koiraa ja kaks siskoa, joista toinen on mun ikänen ja on tällä hetkellä ite Rotary-vaihdossa Brasiliassa ja toinen asuu viereisessä kaupungissa.

 

Perjantaisin käydään futispeleissä ja sit yleisesti vaan ajellaan, käydään syömäs tai vaan ollaa jonku luona, ihan sama mitä tehdään, on hauskaa. Se että puhuu kieltä ja ymmärtää slangia mitä nuoret käyttää on ihan avaintekijä siihen, että saa kavereita, tai oikeestaan, että ne kaverit haluu olla sun kanssa vielä sen tutustumisen jälkeenkin, joten kaikille jotka on kiinnostuneita lähtemään vaihtoon, suosittelen että opettelee kieltä ennen lähtöä.

Koulu alko 22. elokuuta ja tykkään meijän koulusta, oppilaista ja opettajista. Koulu alkaa joka aamu 7.30 ja loppuu 14.34 tai 2.34 kuten se täällä ilmaistaan. Oon täällä kuorossa ja pelaan tennistä koulussa ja sen kautta oon saanu paljon kavereita, käydään pelaamassa toisilla kouluilla ja meil on kotipelejä. Tennistreenit on 4 kertaa viikossa. Jos peli on vieraspeli, sinne lähetään heti koulun jälkeen ja tullaan kotiin myöhään illalla. Yks päivä olin kotona vasta kymmeneltä. Koulussa opiskelen pääosin aika helppoja aineita ja meillä ei ollut mitään mitä oli ihan pakko ottaa. Otin kuitenki matikkaa, etten oo ihan kuistilla ku tuun takas Suomeen. Uskon että mikään ei mua kyllä valmista derivoimaan. 

Ohio State University on USA:n suurin yliopisto ja se on noin 20 minuutin päästä meiltä. Oon käyny kampuksella 2 kertaa ja se on valtava. OSU:n futisjoukkue Ohio State Buckeyes on yks USA:n parhaista college-joukkueista, ja pääsin todistamaan Bucksien murskavoittoa viikko sitten lauantaina mun host-isän kanssa niiden valtavalle stadionille. Stadionille mahtuu 110 000 katsojaa, eli jos Hartwall tuntuu isolta, niin, you ain't seen nothing yet.

Vielä en nää unia englanniks, mutta kyllä ekan kuukauden aikana on alkanu huomaamaan kuin yleisesti käytetyt sanat, tervehdykset, ja maneerit tarttuu. Yks päivä kirjotin ostoslistaa ja kun olin valmis huomasin, et olin kirjottanu sen englanniks. Samoin ku katoin Netflixii tekstien kaa, ensimmäisen vartin jälkeen huomasin, että tekstitykset ei ollukaan suomeks, vaan englanniks.

Käytiin ottamassa mu senior-kuvat yearbookia varten.

Yleisesti kaikki on kiinnostuneita vaihto-oppilaasta ja koska oon koulussa senior ja mun ikäsillä on ensvuonna college edessä, Suomen ilmanen yliopisto tuntuu herättävän kateutta. Ihmiset on yleisellä tasolla täällä kohteliaampia, avoimempia ja tuttavallisempia ku Suomessa, mut se nyt ei varmaan ketään lukijaa yllättänyt. Kaikki muu on täällä halvempaa ku Suomessa paitsi vauvojen soseruuat ja täällä on paljon halvempaa syödä ulkona. Bensa on 2 kertaa halvempaa täällä ku Suomessa.

Rotary-viikonloppuja on ollu nyt 2 ja niitä on yleensä kerran kuussa. Viikonloppuihin osallistuu meijän piirin kaikki vaihtarit eli jotka on täällä nyt maailmalta ja jotka on ollu täältä maailmalla ja ne jotka on kiinnostuneita lähtemään maailmalle.

Sillä asenteella, että porukka on aina kiinnostunu vaihto-oppilaasta, ei kannata vaihtoon lähteä. Pitää myös itse tehdä alotteita ja yks asia mikä on auttanu mua on se, että hymyilen täällä melkeen kokoajan. Hymyyn on yleensä vaikee vastata millään muulla kun hymyllä.

Äiti ja isä, mulla on täällä kaikki hyvin!!

Muistakaa hymyillä

-Elli