O-HI-O!
Päätin taas päivitellä blogia kiireiden keskellä. Viimesimmän blogitekstin julkasin 9. syyskuuta, niin kerron tässä sitten kaiken mitä sen jälkeen on kerinnyt tapahtua.Kaks kuukautta mun ihanassa perheessä on tullut täyteen. Kaikenlaista on ehtiny siinä ajassa tapahtua ja en oo kertaakaan katunu vaihtoon lähtemistä. Ekasta päivästä lähtien mulla o ollu tosi kotosa olo ja kaikki on toivottanu mut tervetulleeks iloisin mielin.
Viimeviikon lauantaita vastaisena yönä, 6.10. mun sisko täällä sai lapsen ja mua alettiin kutsuu aunt E:ksi. Oltiin sinä yönä sairaalassa 12 tuntia vauvaa odotellen. Vauva sai nimekseen Harper Erinn. Kun sitten päästiin kattomaan 2 tuntia vanhaa vauvaa niin alko itkettää, se oli sulonen ja niin pieni. Syntymän jälkeen ollaan nähty Harperia muutaman kerran. Mun sisko Megan, sen poikaystävä Cole ja Harper asuu siis noin 30 min matkan päästä meiltä, eli voidaan viettää paljon aikaa vauvan kanssa. Pari viikkoa enne vauvan syntymää järjestettiin sille baby shower.
Sinä yönä kun vauva synty, päästiin kotiin kuudelta ja mentiin nukkumaan seittemältä. Siinä sitten nukuttiin 4 tuntia ja oltiin valmiita uuteen päivään ja menossa kattomaan vauvaa. Sairaalassa äiti ehdotti, että mentäiskö kattomaam A Star Is Born 10.15pm näytös, ja siinä sitten silmät ristissä leveessä hymyssä nyökyttelin. Oltiin molemmat oltu niin innoissaan leffasta ja sit mentiin vihdoin kattomaan se. Paras elokuva, jonka oon nähny pitkään aikaan! Oon kuunnellu leffan soundtrackia suoratoistolla siitä asti kun sen näin. Tästä huomaa sen kun kaikkeen vauvaan liittyvän keskellä mut otetaan silti huomioon ihan yhtä lailla kun ennen vauvaa. Vaikka oltiin tosi väsyneitä haluttiin silti tehä jotain keskenään vaikka vauva olikin uus ja jännä. Kuulostaa ehkä vähän lapselliselta, koska ei mun ikänen tietenkään tuu vauvasta kateelliseks, mut mun pointti on se, että perhe on tosi huomioonottava.
Toiseen kuukauteen sisältyy myös homecoming. Homecoming on viikon kestävä juhla koulussa, viikolla on teemapukeutumispäiviä, perjantaina futisjoukkue pelaa homecoming-pelin (joka me muuten voitettiin) ja lauantaina on tanssiaiset. Tanssiaispäivä oli ihana ja menin sinne mun hyvien kavereiden Aubreyn, Corinnen, Jillianin ja Gabbyn kanssa. Homecomingin jälkeen mentiin isolla porukalla mun kaverin Selinan luo. Oltiin ulkona yöllä ja meillä oli siellä nuotio ja peittoja ja tyynyjä autotallin oven edessä ja tykillä heijastettiin elokuva autotallin ovea vasten ja makoiltiin ja naurettiin kaikki siinä tähtien alla. Tä on just sellasta amerikkalaista unelmaa jota mä oon tullu tänne elämään.Käytiin myös Yellow Springsissä, joka on vähän sellanen hippikaupunki ja siel on paljon pienii putiikkeja ja kaikkee taiteeseen liittyvää. Se kaupunki oli ihana ja siellä söin tähän mennesä eniten ruisleipää muistuttavaa leipää. Sen jälkeen mentiin auringonkukkapellolle ottamaan valokuvia ja sieltä Young's Dairyyn, joka on maatila, johon on hyvin amerikkalaiseen tapaan yhdistetty jäätelökioski ja ravinto(ravinto?)la. Jäätelö oli hyvää, vaikka mun lempi jäätelöpaikka täällä on Craeter's.
Joka ilta me mun perheen kanssa syödään illallinen ja ollaan kotona ja eletään ihan ku mikä tahansa perhe elää. Bussilla oon menny kouluun kerran ja se on ollu tähän mennessä vaihdon kamalin asia, koska let's face it, rakastan lapsia, mutta en rakasta ketään joka 6.45 aamulla huutaa mun korvaan. Täällä kaikki ajaa 16-vuotiaana joten bussilla kulkee vaan ala-astelaiset ja vaihtarit. Onneks mun kaveri alko kuskaamaan mua kouluun, ja toinen kaveri takas. Kaikki ihan mielellään vie kun vaan uskaltaa kysyä.Suomenkielisten lauseiden tuottaminen, varsinkin tekstin muodossa ei oo niin helppoa kun se oli 2 kuukautta sitten. Vielä sujuu, mut se on vaan jotenkin ihmeellistä miten periaatteessa vieras kieli vie kokoajan tilaa suomen kieleltä. Ruisleipää ja Fazeria kova ikävä.
Perheen kanssa täälläkin pystyn jakamaan ilot ja surut, harvoin mitään murheita silti on. Oon myös huomannu sen, että en ensimmäistä kertaa vuoteen stressaa. Koulu on täällä mulle tosi helppoa ja esimerkiks englannin tunneilla saan luokan parhaita arvosanoja. Mulla ei silti oo mitään vaikeimpia kursseja, mutta kuitenkin, pointti on se, että en stressaa. Läksyjä ei tuu oikeestaan lainkaan ja esimerkiks lukeminen, mikä on AINA ollu mun inhokkiasia ja aivan pakkopullaa, tuntuu tosi hyvältä. Kerrankin on vapaa-aikaa sillä tavalla et pystyy sisällyttämään arkeen muutakin kun urheilun ja läksyt. Nautin kaikesta mitä teen, koitan olla aikaansaava, mut ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ei oo sitä Suomen lukion tuottamaa taakkaa harteilla.Äiti ja isä mulla on täällä kaikki hyvin!
Muistakaa hymyillä!
-Elli
